3  ETELÄPOHJALAINEN YRITTÄJYYS

3.1  Mitä on eteläpohjalaisuus?

 

                                    

 

1) Tutustu oheiseen linkkiin ja laadi lyhyt yhteenveto Etelä-Pohjanmaan imagosta:

http://www.mua.fi/mua2_2002/zimmerbauer.htm

 

3.2  Yritystoiminnan historiaa

Professori Heikki Ylikankaan mukaan eteläpohjalainen yrittäjyys näkyi jo 1700-luvulla tervakaupan muodossa. Seuraavalla vuosisadalla yritteliäisyys näkyi Ylikankaan mukaan lähinnä siirtolaisuutena. Amerikan siirtolaisista osa palasi takaisin tuoden usein mukanaan huomattavan alkupääoman. Pääomilla ostettiin maatiloja mutta myös muita yrityksiä perustettiin. 

Pohjalaiseen yritteliäisyyteen on vaikuttanut myös se, että täällä ei ollut suuria kartanoita, vaan maatilat olivat itsenäisten talonpoikien hallussa, toisin kuin Itä- ja Etelä-Suomessa. Suuria puunjalostustehtaitakaan ei tänne voitu perustaa, koska metsät oli kulutettu tervanpoltossa. Sääty-yhteiskuntaa ei päässyt syntymään, ihmiset olivat tasa-arvoisempia kuin muualla Suomessa.  Itsellisyyttä ja omatoimisuutta on aina arvostettu,  suurten kartanoiden tai tehtaiden työllistämiseen ei ole totuttu luottamaan.

Katso linkki R.Koski

Tutustu linkkiin ja selvitä

2)  Mikä oli ensimmäinen tuote, jota myymällä E-P:lla ansaittiin rahaa jo keskiajalla.

3)  Mitkä muut tuotteet olivat maakunnan tulolähteinä myöhemmin.

4)  Miksi tervanpoltto loppui?

5)  Miksi E-P:lla syntyi voimakasta pienyrittäjyyttä?

 

3.3  Yritystoiminta tänään Etelä-Pohjanmaalla

3.3.1 Yritysten määrä 

Etelä-Pohjanmaata on totuttu pitämään yritteliäänä maakuntana. Maatalousyrittäjien määrä on luonnollisesti vähentynyt kuten muuallakin Suomessa,  mutta hitaammin.  Etelä-Pohjanmaalla  yrittäjien osuus työikäisistä on suurempi kuin muualla Suomessa. Vuonna 2001 yritysten lukumäärä oli 9400 ja niissä työskenteli 37 700 henkilöä. Yritykset ovat keskimäärin pienempiä kuin maan muissa osissa ja niiden työllistävä vaikutuskin jää usein pieneksi.  Maakunnassa on totuttu arvostamaan itsellisyyttä ja esimerkiksi työttömät pyrkivät työllistämään itsensä omalla yritystoiminnalla useammin kuin muualla Suomessa. 

Katso linkki  Ilkka 

Tutustu linkkiin ja selvitä

6)  Montako yritystä perustettiin Etelä-Pohjanmaalle v. 2002, mille toimialalle perustettiin eniten yrityksiä ja mille paikkakunnalle.

7)  Pohdi, mistä johtuu, että yrityksiä Etelä-Pohjanmaalla,  kuten muuallakin  perustettiin viime vuonna vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

 

3.3.2 Yritysten toimialat

Tyypillistä E_P:n yritystoiminnalle on saman toimialan yritysten keskittyminen muutaman kunnan alueelle. Jurvan ja ympäristökuntien alueelta löytyy runsaasti huonekaluteollisuutta, Ylihärmästä maatalouskoneteollisuutta. Kuortaneelle  ja Alajärvelle on keskittynyt huvilaveistämöitä sekä  Kauhavan, Lapuan ja Lappajärven alueille mattokutomoita. Tervajoelle on keskittynyt suuria autokauppoja.  Tyypillinen toimiala monessa kunnassa on myös turkistarhaus tai kasvihuoneviljely.

Seinäjoen seudun elintarviketeollisuuden keskittymä käsittää suurten yritysten, Atrian ja Valion  lisäksi useita kymmeniä pienempiä yrityksiä. 

Vähittäiskaupan alalla Seinäjoen seudulle on syntynyt suuria kauppakeskuksia, joissa päivittäistavarakaupan automarketin lisäksi toimii  useita pienempiä erikoisliikkeitä. Seinäjoki on vähittäiskaupan keskuksena Suomessa seitsemänneksi suurin ja autokaupan alalla viiden suurimman joukossa. Näiden  toimialojen lisäksi 77 000 kotitaloutta  pitää Seinäjokea pääostopaikkanaan  esimerkiksi vaatekaupan, optiikan tai  huonekalujen hankinnoissa, kun kaupungin asukasluku on vain 31 000.

   Tutustu  E-P:n Yrittäjien Pk-yritysbarometriin                                                            

8)  Millä toimialoilla eteläpohjalaisia yrityksiä oli a) enemmän b) vähemmän kuin muualla Suomessa

 

3.3.3  Yrittäjyyden tukeminen

Yrittäjyyden kehittyminen ja kasvaminen jollakin alueella vaatii luonnollisesti, että siellä suhtaudutaan yleensä myönteisesti  yrittäjyyteen. Maailmalla on tutkittu melko paljon yrittäjyyttä tukevan kulttuurin piirteitä, jotka ovat saman tapaisia kaikkialla maailmassa.  Samoja asioita arvostetaan  myös Etelä-Pohjanmaalla.  

  Katso linkki  R. Havusela

9)  Mitkä kolme kulttuurin piirrettä mielestäsi selvimmin ovat nähtävissä E-P:lla?

Koska maakunnassa ollaan aidosti huolissaan uusien yritysten syntymisestä, päätettiin keväällä 2003 tehostaa yrittäjyyskasvatusta Etelä-Pohjanmaalla.  Mukana ovat E-P:n Yrittäjät ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kuntayhtymä.  Tarkoituksena on yhdessä kuntien kanssa huolehtia siitä, että yrittäjyyskasvatusta toteutetaan kaikilla kouluasteilla. Peruskoulun yläasteella opetetaan lähinnä yrittäjyysasennetta  ja toisen asteen oppilaitoksissa sekä ammattikorkeakoulussa yrittämiseen liittyviä tietoja ja taitoja. 

  10)  Tarvitaanko yllä kuvatun tapaista toimintaa Etelä-Pohjanmaalla?  Uskotko sillä olevan vaikutusta uusien yritysten syntymiseen? Perustele.

 

3.3.4  Yrittäjien käsityksiä tulevaisuuden näkymistä

E-P:n Yrittäjien v. 1999 teettämän selvityksen mukaan yrittäjät näkivät tulevaisuuden mahdollisuuksina seuraavanlaisia seikkoja: yrittäjäperinne, korkea työmoraali, verkostoituminen, laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä pienten yritysten joustavuus. Verkostoitumisen edistyminen tällä alueella näkyy mm. siinä, että alueelle on syntynyt muuta maata enemmän Fintran vientirenkaita.  Myös eteläpohjalaiset yrittäjät ovat todenneet, että yleinen suhtautuminen yrittäjyyteen on muuttunut viime vuosina positiivisemmaksi. 

Uhkina yritystoiminnalle alueen yrittäjät näkivät mm. hallinnolliset asiat, kuten verotus, lainsäädännön muutokset, viranomaisten päätökset. Myös työn sivukulut koetaan esteenä työllistämiselle, samoin puute ammattitaitoisista työntekijöistä.  Monet yrittäjät ovat myös huolissaan terveydestään ja jaksamisestaan. 

 

Vastaa seuraavaan kysymykseen keskustelupalstalla. Kommentoi myös muiden vastauksia

  11)  Millaisina Sinä näet eteläpohjalaisten yritysten tulevaisuuden näkymät?

 

 

 

Moduli 4

3.3.5  Toimialakeskittymiä

Oheiset kuvaukset perustuvat Riitta Kosken väitöskirjaan Pohjalaisen yrittäjyyden synty, leviäminen ja alueellinen eriytyminen. Vaasa 2002

Katso linkki Jurvan huonekaluteollisuus

1)  Miten kotiteollisuus eroaa pienteollisuudesta?

2)  Mitä tarkoitettiin kiertokaupalla?

3)  Mikä on Junet Oy?

  Katso linkki Kauhavan puukko- ja kutomoteollisuus

4)  Mitä mielestäsi tarkoitetaan tekstissä esiintyvällä käsitteellä "häjyily"? (Esim. Härmän häjyt)

5)  Miksi puukkotehtaita ei enää ole monta jäljellä?

6)  Mitä tarkoitettiin  kudonta-alalla kustannusjärjestelmällä ?

7)  Miksi monet mattokutomot joutuivat vaikeuksiin viime vuosikymmenellä?

8)  Millä keinoilla pienet mattokutomot voivat säilyä hengissä tänään?

 

3.3.6  Eteläpohjalaisia yrittäjiä

  9) Tutustu oheisiin yrityskuvauksiin ja vertaile yrityksiä/yrittäjiä keskenään esim. seuraavanlaisten asioiden suhteen

-  yritysten perustaminen ja historia

-  mitkä ovat yritysten menetystekijöitä?

-  miten yrittäjät ovat päätyneet yrittäjiksi, mitkä ovat heidän vahvuuksiaan yrittäjinä, 

-  mitä mieltä nämä yrittäjät ovat yrittäjyydestä yleensä ja erityisesti eteläpohjalaisesta yrittäjyydestä?

-  miten yrittäjien mielestä yrittäjyyttä pitäisi edistää Suomessa

-  mitä mieltä itse olet yrittäjyydestä ja sen edistämisestä Suomessa

 

Enkelin Eväspussi

 

   

 

 

Konekauppias T&T Oy

 

 

 

Suomen Helakeskus Oy